keskiviikko 30. kesäkuuta 2010

Immortal illusion

Eilen saapuneiden pakettien sisältö.


Huuto.netistä Lip Servicen Gansta Pranksta korsetti


Sekä Vagabondin kengät:


Hui hitto, kun on taas kuuma :I

maanantai 28. kesäkuuta 2010

Oops..

Vapaapäivät on kohtalokkaita. Ompeluinto kärsii tästä säästä ja olen päättäväisesti aloittanut syksyn odottamisen. En tykkää tälläisistä keleistä lainkaan. Mitään ei jaksa tehdä (lukuunottamatta alkoholijuomien kulutusta). Herättyäni siis jälleen kerran liian myöhään suuntasin itäkeskukseen ostamaan tarpeellisia tarvikkeita ja siinä sivussa myös hieman vähemmän tarpeellisia.

Uskokaa pois, muutama vuosi sitten etsein mustia perushelminauhoja kissojen ja koirien kanssa, mutta missään niitä ei ollut ja nyt niitä saa joka puodista. Päätin siis ostaa yhden kaulakorun Glitteristä:


Samalla on hyvä laajentaa rusetti-kokoelmaani yhdellä:



Kenkäkaupoissa olen käynyt viime aikoina hyvin ahkerasti, sillä kesäkengistä on pientä pulaa ja nämä on ainoat jotka on miellyttäneet silmääni:

Olen käynyt näitä kenkiä katsomassa ja hipelöimässä ties kuinka monta kertaa ja pari kertaa sovittamassakin, mutta en ole raaskinut ostaa (69e) Nytpä olivat päässeet alennukseen ja hinta oli tippunut 55 euroon, enkä voinut enää vastustaa... Kiilakorot, ovatkin uusi tuttavuus ja näissä korko on vielä varsin kapea. Merkiltään ovat Vagabondit.


Ja nyt päästään taas asiaan. Ensimmäinen osa True Bloodia ja tällä kertaa kirjan muodossa. Olisin kovasti halunnut ostaa englanniksi tämän, mutta suomennettu versio maksoi kovakantisena vain kaksi euroa enemmän, kuin pokkari englanniksi ja kansikin oli tässä näyttävämpi. Tavoite olisi kerätä koko sarja kirjana tulevaisuudessa hankittavaan kirjahyllyyn. Minusta on tulossa kovaa vauhtia lukutoukka. Viimeisen vuoden aikana olen ostanut kirjoja enemmän, kuin tähän asti eletyn elämäni aikana. Se kuuluisa kirjahylly vain uupuu..

keskiviikko 23. kesäkuuta 2010

Kävipä tuuri :) Tuossa jo harmittelin kun Don Huonojen Tavastian keikka myytiin loppuun ennen kuin ehdin kissaa sanoa. Aamulla jutellessani kaverin kanssa facebookissa, tuli tavastialta viestiä, että tiketti on lisännyt vielä muutaman lipun myyntiin. Ei tarvinnut kauaakaan harkita ja lippu saapui puhelimeeni. Tänään siis terassin kautta keikalle :)


tiistai 22. kesäkuuta 2010

In my dream

Päivä vierähti taas kivasti ompelukoneen kanssa ja sain valmistettua tyllihameen:

Tylli on ollut aina yksi lemppari materiaaleista ja pidän tyllihameista älyttömän paljon. Tämän kaveriksi olen suunnitellut tekeväni vielä pvc-korsetin niin asu olisi valmis.



Aloitin tekemään myös kellohametta, mutta joitakin ompelutarvikkeita uupuu, joten "joudun" taas huomenna pinkaisemaan kohti kangaskauppaa, muuten olisin tuonkin saanut kursittua kasaan. Tein myös tulevaan korsettiini kaavat eli kaiken kaikkiaan on ollut ihan tuottoisa päivä :) Toivottavasti huomennakin jaksaisin herätä ajoissa, jotta huomisestakin tulisi yhtä antelias.

maanantai 21. kesäkuuta 2010

With or without you

Kävin keskustassa ja koko päivä onkin jo melkein mennyt. Epätoivoinen yritys nousta seitsemältä ja lähteä jo hyvissä ajoin liikenteeseen meni metsään jälleen kerran kiitos Clan of Xymoxin liian hyvän musiikin, jonka vuoksi valvoin tämän päivän puolelle.

Laitoin tänään toista kertaa jalkaani nuo punaiset kengät ja toisesta tippui korkolappu kokonaan ja toinen on täysin lytyssä. Parikan Raquelit valtaa mieleni....

Kaupungille oli ihan asiaakin eli kävin hakemassa varaamani Tuskaliput ettei vain pääse vahingossa unohtumaan. Harmikseni niitä kolmenpäivän lippuja ei enää saanut, joten joudun tyytymään perjantaihin ja lauantaihin. En uskaltanut tilata lippuja ajoissa, koska en ollut varma saanko töistä vapaata. Onko kukaan muu menossa?



Kävin myös Eurokankaassa ja lähdin sieltä pois 80 euron arvoisen kangasmäärän kanssa:

Nyt olisi ompeluvuorossa mm. tyllihame (at last) ja kellohame. :)

Stockmannilla kävin myös kääntymässä aikeinani ostaa viimeinkin kuivashampoota, mutta Klipotek oli päässyt loppumaan. Myyjä kuitenki sanoi, että huomenna pitäisi tulla lisää eli siis luultavasti menen huomennakin keskustaan. Haluaisin myös käydä ostamassa ensimmäisen osan sarjasta The Southern Vampire Mysteries.

sunnuntai 20. kesäkuuta 2010

Dancing stripes

Vapaapäivä, jonka olen viettänyt antoisasti ompelukoneen kanssa ja tällä kertaa olen saanut jotain valmistakin. :) Löysin tämän kankaan joskus aikoja sitten Eurokankaan tilkkulaatikosta enkä silloin vielä tiennyt mitä siitä tulisin tekemään. Keväällä kuitenkin muistin tämän kankaan olemassaolon ja siitä asti päässäni on muhinut idea söpöstä raidallisesta kauluspaidasta:

Luultavasti vaikeimpia materiaaleja, joita olen ommellut. Varsinkin kankaan leikkaaminen oli yhtä tuskaan, sillä matsku valuu ja liikehtii kaavojen alla, joten raitojen kohdistamisessa sai käyttää rutkasti aikaa.

Edessä on piilonapitus sekä tavallinen napitus. Rinnan alla kulkee koristeleikkaukset.

Kuvissa esiintyy myös uusi sovitusnukkeni. Helpottaa älyttömästi työstämistä.

Pitkästä aikaan olen tyytyväinen tuotokseeni ja nyt on taas uutta inspiraatiota ja innostusta jatkaa eteenpäin. Huomenna olisikin tarkoitus lähteä etsimään punaiseen kellohameeseen kangasta.

perjantai 18. kesäkuuta 2010

I wish I hear your voice

En ole tehnyt viime päivinä juuri mitään erikoisempaa. Olin visiitillä Loimaalla, jossa tuli vain lilluttua paljussa, sekä nähtyä kaveria kera antoisan kohmelon. Maanantai meni muuttopuuhissa vaihteeksi eli muutettiin Helsingissä toiseen osoitteeseen. Kävin myös ostamassa itselleni vihdoin ja viimein sovitusnuken, jota olen ollut hankkimassa viimeiset viisi vuotta. Nyt löytyi sopiva, vaikka väristä jouduinkin tinkimään. Innoissani odottelen seurraavia vapaita, että pääsen ompelemaan. Hieman helpottaa työn tekemistä, kun on kunnollinen nukke olemassa. Tänäänkin piti herätä seitsemältä, jotta olisin ehtinyt tekemään tuon paidan valmiiksi, mutta pääsin vasta nukkumaan 23.30 ja edellisen yön unet jäi kuuteen tuntiin, joten herääminen venyi kymmeneen. Kohta on taas lähdettävä töihin, josta pääsen vasta iltamyöhään pois.

Rymysin kukkapenkeissä sadekuurojen välissä ja tässä on tulos:



Näin kesäisin sitä aina toivoo omistavansa macro-putken, jonka taatusti vielä jossain vaiheessa tulen hankkimaan.