Thursday, 28 July 2011

Tuska 2o11

Pieni päivitys viikonlopun humppatansseista. Tuskaan tuli tänäkin vuonna vaellettua ihan vain lyhyen matkan ansiosta. Kätevää, kun ei tarvitse maksaa/ajatella majoituksia ja matkoja, johon olen yleensä tottunut asuessani milloin missäkin.

Artisteista itseäni kiinnostivat lähinnä Katatonia, jota on tullut kuunneltua vuosi kaupalla. Amorphis toimii myös aina livenä, vaikka keikka tuntui jäävän lyhyeksi (?). Amorphiksen uutta tuotantoa ei toisin ole tullut kuunneltua lainkaan, bändi on tuttu itselleni jo kymmenen vuoden takaata. Myös Arch Enemyn keikkaa odotin. Oli tarkoitus mennä katsomaan kyseistä orkesteria jo Englannissa viime vuonna, mutta jostain syystä jäi toteuttamatta.

Kolme päivää tuli rymyttyä pitkässä mekossa ja tulipa moinen päällä heiluttua tiistaisella Sistersien keikallakin. En edes halua tietää kuinka monen muistikorttia naamani on koristamassa, ihmiset kun jostain syystä halusivat ottaa kuvia.






Epican keikka oli myös jees, vaikka en ikinä ole bändin tuotantoon sen enempää tutustunut. Muutaman biisin kuitenkin tunnistin.





Onneksi sää oli hyvä eikä vettä juurikaan tullut ja sekin mitä tuli vain virkisti! Uusi alue tuntui hieman vieraalta ja kahden lavan sijoittaminen täysin vierekkäin oudolta, mutta eipähän ollut pitkä matka siirtyä toiselta toiselle. Jään odottelemaan kiltisti ensi kesän festareita, jospa silloin pääsisi osallistumaan useampaan tapahtumaan. Tämä kesä jäi suhteellisen köyhäksi.

Olenko muuten ainoa, jota suorastaan v*tuttaa tämä sadistinen kuumuus, jolla ei loppua näy? Jos jotkut vikisee Suomen lyhyestä kesästä, olen itse vain iloinen että tätä kiirastulta ei tarvitse kestää kuin muutama kuukausi.

11 comments:

  1. Voi kun joskus olis itelläki rahaa lähtiä Tuskaan. :)

    Et todellakaan ole ainoa, joka kiroaa nämä kuumat aallot alimpaan helevettiin.. ajatuksetkin vaan seisoo päässä ku puuro. Eikä täällä oulussa varmaan ees ole niin kuuma mitä siellä, joten otan osaa!

    ReplyDelete
  2. RedRaven: Itse yritän nyt alkaa säästämään ensi kesän Wgt:n. Jos vaikka jättäisi parit kengät ostamatta ja muutaman vaatteenkin, niin saattaisi hiluja jäädä sen verran, notta vuoden päästä Saksa kutsuu.

    Ajatus tosiaan seisoo ja töissä olisi kuitenkin pysyttävä skarppina, vaikka +30 onkin. Oulussa ei kuulemma ole näin kuuma ja siellä välillä voi jopa tuulla!

    ReplyDelete
  3. Harmi etten päässyt, itse oisin tahtonut nähdä Epican.. Mutta, ehkä joku toinen kerta. Kuumuus tekee kyllä hulluksi siinä määrin, että ei pysty kunnolla meikkaamaan, kun kaikki valuu pitkin naamaa, enkä mä oikeen voi mitään kivoja vaatteitakaan pitää, kun heti läkähtyy. Pitäiskö tässä bikineissä hillua kaupassa käydessäkin? XD Argh!

    ReplyDelete
  4. Leena: Jep, meikkaaminen kohtuu turhaa, vaikkakaan sekään ei haittaa, vaan lähinnä tämä tukala olotila, eikä saa edes mitään aikaiseksi! Tämän asunnon ilmanvaihto on 0.

    ReplyDelete
  5. Oletpas sie jaksanut festareillekin lähtee tyylikkäänä! itellä yleensä perusrytkyt, kun pelkään aina että joku sotkee :S

    Ja kotikonnuiltani kumpuava turisaskin on näköjään kuvissa, jos oikein bongasin :D

    ReplyDelete
  6. Malicer: No itse ostan/teen vaatteita sillä periaatteella, että ne tulee käyttöön ei vaatekaapin koristeeksi. Jos jotain sattuu, niin ainahan ne voi korjata. Täytyy kyl sanoa, että jengi varosi pitkää helmaa eturivissäkin oikein mallikkaasti ja vessat olivat siisteimmässä kunnossa ikinä!

    Turisasta tuli kuunneltua lähes eturivissä, vaikka bändi ei itselleni tuttu olekkaan. :)

    ReplyDelete
  7. Ihana asu!!!Olet niin nätti<3 Ja tosta kuumuudesta sen verran että saa olla lämmin ,mutta ei tarvitse olla tyyliin 30+

    ReplyDelete
  8. Ite vaan ryönänny niin monesti tai joku muu oikeestaan ryönänny miun vaatteet baarissa ja keikoilla niin ei hotsita. Varsinkin, kun suuriosa materiaaleista on arkoja (kuten pvc, tekonahkayms). :/ arkena niitä sitten tulee useimmin käytettyä :D

    ReplyDelete
  9. siiri00: Kiitos :) Niinpä nämä Suomen sääolot on joko +35 tai -35 =D

    Malicer: Pvc on loistava materiaali just paareissa, varsinkin mulle joka aina läikyttää juomat päälle ^^ Ehkä itse olen nykyisin oppinut juhlimaan hieman maltillisemmin ja opetellut jättämään ojanpohjat ja muut pusikot väliin xD

    ReplyDelete
  10. Ei vitsi! Eksyin ihan randomisti tähän blogiin ja mietin että missä oon nähnyt sut ennen mutta joo, olen se joka tuli yhtenä Tuska-päivänä (lauantaina, ehkä?) kehumaan hamettasi :D

    ReplyDelete
  11. Feline: Jep muistankin sut :)

    ReplyDelete