keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Behind the black veil

Eilen otettiin varaslähtö viikonloppuun ja vietettiin oikein mukavaa elokuvailtaa kera yrttipatonkien, poppareiden ja chilipähkinöiden. Elokuvana toimi espanjalainen kauhupätkä Silent House, joka on kertomusten mukaan kuvattu yhteen putkeen ilman leikkauksia. Eilinen oli muutenkin todella pitkästä aikaan hyvä päivä. Sain hoidetuksi muutamia asioita, vaikka en nukkunut silmällistäkään edeltävänä yönä. Luulisi, että unettoman yön jäkeen ei voisi tulla energiaa tulvivaa päivää, vaan näemmä niinkin voi käydä. Edes random mielensäpahoittaja ei saanut ylleni mustaa pilveä valittaessaan minun olevan värisokea, kun kehtasin kävellä autiolla tiellä punaisia päin.


Tänäänkin olen saanut jotain aikaan lähinnä koulun saralla, mutta kuvasin myös pari viime vuonna tekemääni ostosta. Choker on lojunut ostoslistallani jo monen monta vuotta, mutta vasta nyt syvällisen pohdinnan jälkeen päätin ostaa kapistuksen itselleni. Tähän mennessä olen tyytynyt ihailemaan moisia vain toisten kauloissa. Myös pitsiset sormikkaat saivat kodin luotani. Olen ylikuluttanut viime kesänä Seppälästä hankittuja kynsikkäitä armottomasti, joten ajattelin että toisillekkin löytyisi käyttöä.


Kävin tänään pitkästä aikaan myös shoppailemassa Savonlinnan vaateliikkeissä. Tarkoitus oli käydä ostamassa tavallinen musta toppi, mutta henkkamaukasta mukaan tarrautui myös suloinen pitsihuivi kolmella eurolla. Harvemmin tulee osteltua mitään tavan kaupoista, mutta kerrankin näin. Sovitin myös erästä hametta, mutta tulin siihen tulokseen, että lantioni olisi kasvettava kymmenellä sentillä, jotta hame istuisi ruhooni millään tavalla.

Viikonlopuksi matkustan vaihteeksi Suomen läpi juhlimaan mummoni 90-vuotis syntymäpäivää. Jos aikataulu antaa myöden pysähdyn matkalla pikaiselle Helsinki visiitille.

Translation

We spent the film night yesterday with baguettes, chilinuts and popcorns. The film we watched was spanish Silent House. All in all yesterday was a great day for a long time. I got a lot of things done although I didn't sleep at all the previous night.

Today I photographed couple of things which I already bought last year. I have wanted a choker for a long time so now I decided to buy it after pondering. I also bought the lace gloves because I have worn a lot of the old ones which I got last summer.

6 kommenttia:

  1. Oot olet ihanan kaunis<3 Asukokonaisuus on mennyt täysin nappiin <3

    VastaaPoista
  2. Beautiful outfit. I love your boots.

    VastaaPoista
  3. Leena: Kiitos ^^ Tyllihame ja korsetti on lempi yhdistelmäni ellei se ole jo tullut blogistani esille x)

    Hexotica: Thank you :) I like them aswell but the legs are a bit too loose :S

    Maarit: Oi, kiitos paljon :>

    VastaaPoista
  4. ihana tuo kaulakoru ja sä nättinä niin kuin aina (8 !

    VastaaPoista