maanantai 8. elokuuta 2011

Love hates your heart

Olipas maukasta nukkua ovi auki kun taivas kyynelehti pitkälle läpi yön isoilla pisaroilla räystästä rummuttaen. Unenlaatuni on parantunut huomattavasti öiden viilenemisen ansiosta. Tänään viimeinen ilta töitä kuuden päivän putkesta. Mistähän saisin tulevaisuudessa työpaikan, jossa voisi tehdä vain iltavuoroja, nämä kun sopivat rytmilleni selkeästi paremmin. Hipsin kotiin ennen keskiyötä ja valvon milloin mitenkin pitkään. Aamulla yleensä kuitenkin herään kahdeksalta tai yhdeksältä ja lipitän useamman kupin kahvia, eikä ole kiire minnekkään. Aamu kahdeksasta iltapäivä neljään työ on ankeinta ikinä.





Viime aikoina olen saanut nauttia ties minkälaisista iholle käviöistä. Eilen olin menossa töihin yllä olevassa asussa, kun sain jo heti kotiovellani Nigerialaisen seikkailijan seurakseni. Bussissa jätkä änkesi väkisin viereeni, vaikka istuiduin käytävän puolelle välttääkseni seuran ja saadakseni kuunnella musiikkia rauhassa, vaan ei. No ajattelin, että pääsen moisesta eroon bussinvaihdon yhteysessä, vaan kundipa lähti seuraamaan matkassani kohti työpaikkaani. Nopea valkoinen maininta illanvietosta poikaystäväni seurassa sai vasta matkaajan tekemään u-käännöksen ja suuntaamaan omille teilleen. On se vaikea uskoa, jos sanon selkeästi, että en ole kiinnostunut, en ole ostettavissa, en jaa kotioveni osoitetta, puhelinnumeroani, facebook profiilia tuntemattomille. On näitä ollut aikaisemminkin, mutta eipä ole ketään näin pitkälle seurannut, jokseenkin todella ärsyttävää ja ärsyttävintä lähinnä se, että hiplataan hiuksia jne. Juuri viimeksi edellisenä iltana mainitsin eräälle henkilölle, miten aina päädyn näiden kulttuurinrikastajien silmätikuksi... käykö muille näin, vai saatteko kävellä kadulla rauhassa?

10 kommenttia:

  1. Voi kyllähän noita tummemman ihosävyn edustajia liikkuu minunkin perässäni. Kommentit ovat yleensä sarjassamme "juu häv ö nais baadi, ai laik tu luk är joor baadi, cam wit miii" ja hyvä ettei siinä välissä jo kysellä kuppikokoja tai mittailla lantionleveyttä.

    Koitetaan kestää!

    VastaaPoista
  2. Vedän puoleeni kaikenlaista ihme hiihtäjää. Viimeksi eilen pubissa istuessa koko illan minua tuijotti joku vähän kyseenalainen tyyppi. Ja oikeasti TUIJOTTI ja mutisi itsekseen. En minä katsomisesta rikki mene mutta siinä tuli hirveän epämukava olo niin että piti lähteä pois. :/

    VastaaPoista
  3. Baarissa useimmat nilviäiset liimaantuu kiinni. Pahinta on se, että yleensä ne ei sano mitään vaan tuijottaa koko illan ''viettelevästi'' ja tulee sitten tokasemaan ''mennääksme paneen'' ja nää on niitä ihania suomalaisia kaljamahasia miesrunkoja. :S

    VastaaPoista
  4. Jeanette J: Kiesus :D Omalla kohdallani ne tuntuvat olevan hiusten perään... tuo eilinen toisin tuijotteli vain rintavarustusta, kun taisi hobitilla olla silmät juuri sillä korkeudella :D

    Varjosudenhetki: Mie yleensä pyrin kääntämään vain selän, jotta ei tarvitse turhaan vaivautua.

    Malicer: Voin vain kuvitella tämän "viettelevän katseen"

    VastaaPoista
  5. No ai että onko käynyt -.-
    Voi luoja kun huutelevat tuolla hirmuisissa parvissa kaikille ohikulkijoille huoraa,lutkaa ja suomihoroa. Minulta on nyt kahdesti yritetty laukku varastaa näiden kultamunien taholta ja muutaman kerran lähdetty seuraamaan. Joku nigga tunki kotiovelle asti ja jouduin ensimmäistä kertaa elämässäni huutamaan kurkku suorana jollekin tuntemattomalle kun apina ei tajunnut poistua?! :S On vähän turvaton olo yksinään tuolla kaupungilla jos joutuu meneen jonnekin :S

    VastaaPoista
  6. silloin kun asuin pk-seudulla, ei ikinä saanut liikkua rauhassa julkisilla kulkuneuvoilla. Aina oli joku kahville pyytämässä tai muuten vain seuraan tuppaamassa. Nykyisessä asuinpaikassa ei tätä ongelmaa onneksi ole.

    VastaaPoista
  7. Grotesca: Voin vaan kuvitella, mutta en tiennytkään että sielläkin päin Suomea on näitä kulttuurinrikastajia. Yleensähän nuo sossuneläkit sijoitetaan tänne kalleimmalle asuinalueelle.

    neiti h: Joo, riippuu ihan missä asuu. Varsinkin itäisessa Helsingissä muita olekkaan kuin mamuja.

    Dial V for Vintage: Thanks. :)Simple shoes from Next or New look. I can't remember.

    VastaaPoista
  8. Rakastan sun blogia todella paljon (: (voikohan rakastaa blogia . . . no ei se niin nuukaan oo). Tykkään sun tyylistä tosi paljon, pidän siis sua rohkeana pukeutujana. (: ja postauksessas toteatkin että iholle tuleminen on suhteellisen ahdistavaa :dd

    VastaaPoista