maanantai 21. syyskuuta 2015

Totentanz Store

Commercial break 

Tällä kertaa kirjoittelen suomeksi, joka tuntuu jopa himpun verran oudolta näin pitkästä aikaa. Mutta juu asiaan. Sain jokin aika takaperin yhteydenoton kotimaiselta Totentanz nimiseltä yritykseltä, joka  on vaihtoehto puekutumiseen suuntautunut verkkokauppa. Valikoimasta löytyy muun muassa viime aikana kovankin suosion saavuttaneen Killstarin  tuotteita, joita allekirjoittanutkin on useampaan otteeseen ehtinyt kuolaamaan. Ja koska koen suomalaisen yrittäjyyden tukemisen tärkeänä ajattelin vinkata kyseisestä liikkeestä myös täällä blogin puolella ja vihjaista mahdollisuudesta saada nyt 15% alennusta tilauksesta, kun tilaat tämän kuun loppuun mennessä koodilla syksy15. 

Koska sain mahdollisuuden valita jotain kivaa kaupasta, en voinut vastustaa tämän luisen neuleen vetovoimaa. Tämä on myös ihka ensimmäinen tuotteeni Killstarilta koskaan. Tämä neule tulee taatusti näkemään syksyn aikana käyttöä, on se sen verran kiva ja menee päälläni kivasti myös mekkona. Neule on muuten väljä malli eli jos haaveilet omasta ja haluat työköistuvamman tilaa pienempi koko. 

"Totentanz on pieni vaateliike joka haluaa tuoda tyylikästä mustaa kaikkien ulottuville"


Poimein muutamia lemppareita:
Verkkokauppaan pääset täältä
ja facebook sivuille täältä
Kivoja shoppailu hetkiä!


Translation:
Sorry guys this time I wrote only in Finnish, but to sum up: A collaboration with Finnish alternative clothing store Totentanz. I got a new pullover and it's so cute 

12 kommenttia: